Ensi vuoden kilpailuista ja muuta

Tällä alueella keskustellaan asioista maan ja taivaan välillä.

Valvoja: Ylläpitäjät

sakke
Viestit: 311
Liittynyt: 8.8.2008 14:00

Ensi vuoden kilpailuista ja muuta

Viesti Kirjoittaja sakke »

Jaosto piti kokouksen tänään. Pöytäkirja tulee lähiaikoina.

Kilpailuista sen verran, että Lohtajalta on saatu varmistus, että siellä järjestetään ensi vuonna huhtikuun lopulla Palmisano HV 100 m ja HV 200 m. Lisäksi Lohtajalla pidetään elo-syyskuussa HV 300 m ja vapaan luokan 300 m SM-kilpailut.

Marko valmistelee kilpailukalenteria yhteistyössä kilpailujen järjestäjien kanssa.

Lohtajan väki ja myös me muut luotamme siihen, että koronan kanssa pystytään elämään ja nykyiset kokoontumisrajoitussuositukset lievenevät ajan kanssa. Samoin turvavälit tulevat aluksi lyhenemään ja poistuvat myöhemmin kokonaan.
Kolmatta rokotuskierrostakin suunnitellaan.

Jaostossa oltiin vakaasti sitä mieltä, että ensi vuonna kilpailijamäärissä palataan koronaa edeltäviin osalistujamääriin. Näin voitaisiin turvata kilpailujen jatkuminen. Tosiasia on, ettei kilpailuja voida järjestää taloudellisesti tappiollisina. Toisaalta kukaan ei odota, että kilpailut olisivat kovin tuottoisiakaan. Jokainen kilpailija on lajin kannalta tärkeä.
---

VKA-palkinnot tulevat olemaan Lapualta saatuja hylsyjä ja mahdollisuuksien mukaan myös liiton tuella saatavaa ruutia. Hylsymäärä ja palkittavien määrä päätetään seuraavassa kokouksessa.
---

Jaosto päätti tukea ylituomarikurssille osallistuvia maksamalla hyväksytysti kurssin suorittaneiden osallistumismaksut.
---